Hups, ehti tulla jo parin päivän hiljaisuus tänne blogin puolelle. Olen miettinyt lähipäivinä pääni puhki, mitä tekisin seuraavan vuoden. En ole vielä saanut selvyyttä mihinkään eikä minulla vielä ole kunnon suunnitelmaa ensi vuodelle. Ensimmäisen välivuoden pidin tarkoituksella ja tiesin tarkalleen, mitä tekisin ensimmäisen välivuoden mutta nyt on aika kehitellä uusi suunnitelma. Kerron tänne blogiin lisää kunhan saan itsekkin jonkin järkevän suunnitelman kehiteltyä. Onneksi tiedän jo minne aion ensi vuonna pyrkiä, joten sitä ei tarvitse enää pähkäillä. Ja elokuussa olisi tiedossa viikon kaupunkiloma mutta siitä sitten lisää myöhemmin. ;)
Ylläoleva kuva on eiliseltä ja kännykällä otettu, koska en ole oikein jaksanut tällä viikolla kameraa kantaa mukana. Oli ihana päästä nauttimaan ilta-auringosta ja lämpimästä säästä. Auringon laskettua oli kyllä pakko lähteä äkkiä pois, koska paikalle tuli "muutama" itikka... Siinä olikin kuulumiset tällä kertaa, joten hyvää sunnuntai-iltaa!
Ei kannata stressata välivuodesta:) Aina jotain tekemistä keksii ja aika näyttää tullessaan, mitä tulee tapahtumaan:)
VastaaPoistahttp://sofiawilhelmiina.blogspot.fi/
No tuo on kyllä aivan totta! :)
PoistaSulla on kiva banneri! :) ja tykkään myös tän postauksen kuvasta, siinä on jonkinlaista tunnelmaa.
VastaaPoistaKiitos paljon! :)
Poista