No nyt on Berliinin reissu ohi ja olen saanut kotiuduttua. Matka meni todella hyvin ja säätkin suosivat meitä. Joinakin päivinä oli todella kuuma mutta onneksi sattui myös muutama vähän viileämpikin päivä niin jaksoi paremmin ulkona liikkua. Ajattelin kertoa ihan päiväkohtaisesti reissusta.
Lähdin siis vanhempieni kanssa lauantai-aamuna ajamaan kohti Helsinki-Vantaan lentokenttää, koska lento lähti n. klo 17. Ensimmäisenä iltana emme ehtineet tehdä oikein mitään ihmeellistä, vaan menimme hotellille sekä kävimme syömässä. Loppuilta kuluikin hotellihuoneessa fiilistellessä.
Sunnuntaina kaikki olivatkin virkeitä ja aamupalan jälkee lähdimme metrolla kohti Alexanderplatzia. Berliinissä oli sunnuntaina lähes kaikki kaupat kiinni ja ihmisiäkään ei ollut liikkeellä yhtä paljon kuin muina päivinä. Kävimme torilla kiertelemässä ja katselimme ympärillemme. Sunnuntaina oli todella kuuma päivä, koska lämmintä oli yli 30 astetta. Kävimme myös jokilaivaristeilyllä, josta näki hienosti kaupunkia. Yövyimme koko matkan Kurfürstendammin Scandic-hotellissa, johon olin itse ainakin hyvin tyytyväinen. Loput sunnuntaista vietimmekin Kurfürstendammissa.
Koko maanantaipäivä kului oikeastaan shoppaillessa, joten maanantaista ei ole erityisemmin kerrottavaa. Aion esitellä ostokset kokonaan toisessa postauksessa.
Ylläolevassa kuvassa näkyy Berliinin televisiotorni, josta olisi varmasti hienot näköalat mutta meiltä jäi tällä kertaa käymättä tuolla.
Tiistaina kävimme eläintarhassa (Zoologischer Garten Berlin), joka olikin ihan kävelymatkan päässä hotelliltamme. Tiistaille sattui sopivasti hieman viileämpi päivä ja eläimetkin olivat virkeitä. Eläintarha oli todella iso ja siellä kuluikin ihan helposti viisi tuntia. Näin ensimmäistä kertaa elämässäni siellä esimerkiksi norsuja ja kirahveja. Eläintarhassa pääsi näkemään eläimet tosi hyvin, sillä useasti eläinten ja ihmisten välissä oli vain aita sekä vallihauta eikä ollenkaa lasia. Ehdimme käydä vielä tiistain aikana katsomassa jäljellä olevaa Berliinin muuria.
Keskiviikkona kiertelimme ja kävelimme pitkin Berliiniä sekä samalla kävimme vielä hieman shoppailemassa. Reissusta alkaa olla jo pari viikkoa aikaa enkä muista enää ihan tarkalleen, että mitä teimme keskiviikkona. :D
Torstaina kävimme katsomassa Brandenburgin portin, Holokaustin muistomerkin sekä Checkpoint Charlien. Ihastelimme vielä viimeisenä kokonaisena päivänä maisemia ja nautimme tunnelmasta.
Jäljellä olevaa Berliinin muuria löysimme kahdesta eri paikasta ja ylläolevassa kuvassa näkyy toinen pätkä, jonka löysimme.
Perjantaina emme ehtineet tekemään muuta kuin raahautua lentokentälle ja palata takaisin Suomeen. Tykkäsin todella paljon Berliinistä ja lähtisin sinne vielä joskus mieluusti uudelleen. Pakko sanoa vielä tähän loppuun aiheesta poiketen, että menipäs elokuu nopeasti! Vaikea uskoa, että kesä on jo ohi. Mutta nyt kuitekin toivotan hyvää sunnuntaita!