Hups, ehti tulla jo parin päivän hiljaisuus tänne blogin puolelle. Olen miettinyt lähipäivinä pääni puhki, mitä tekisin seuraavan vuoden. En ole vielä saanut selvyyttä mihinkään eikä minulla vielä ole kunnon suunnitelmaa ensi vuodelle. Ensimmäisen välivuoden pidin tarkoituksella ja tiesin tarkalleen, mitä tekisin ensimmäisen välivuoden mutta nyt on aika kehitellä uusi suunnitelma. Kerron tänne blogiin lisää kunhan saan itsekkin jonkin järkevän suunnitelman kehiteltyä. Onneksi tiedän jo minne aion ensi vuonna pyrkiä, joten sitä ei tarvitse enää pähkäillä. Ja elokuussa olisi tiedossa viikon kaupunkiloma mutta siitä sitten lisää myöhemmin. ;)
Ylläoleva kuva on eiliseltä ja kännykällä otettu, koska en ole oikein jaksanut tällä viikolla kameraa kantaa mukana. Oli ihana päästä nauttimaan ilta-auringosta ja lämpimästä säästä. Auringon laskettua oli kyllä pakko lähteä äkkiä pois, koska paikalle tuli "muutama" itikka... Siinä olikin kuulumiset tällä kertaa, joten hyvää sunnuntai-iltaa!
sunnuntai 26. heinäkuuta 2015
tiistai 21. heinäkuuta 2015
Pyöräilyä ja keksejä
Kaivoin pitkästä aikaa pyörän esiin ja päätin pyöräillä kauppaan, koska teki niin hirveästi mieli keksejä. Muistin vasta vähän aikaa sitten, että kaapin perukoille oli unohtunut uudet Converset ja laukku. Onneksi kuitenkin muistui mieleen niidenkin olemassaolo niin saa nekin nyt kesällä käyttöön!
Olen jo pitkään halunnut kokeilla Maraboun Homestyle Cookies -keksejä ja tänään päädyinkin ostamaan niitä. Aluksi epäilytti hieman, että voivatko keksit olla keskeltä pehmeitä, mutta muutaman sekunnin mikrolämmityksen jälkeen keksit olivat reunoilta rapeita ja keskeltä ihanan pehmeitä. Ja tietenkin lämpimiä, ihan kuin vastapaistetut keksit! Olin todella positiivisesti yllättynyt ja varmasti tulen ostamaan kyseisiä keksejä vielä joskus uudelleen.
Tältä keksit näyttivät ennen mikroa ja mikron jälkeen ulkonäkö oli hyvin samanlainen. Keksit olivat vain lämpöisiä ja pehmeitä. Mutta se siitä keksihehkutuksesta, mukavaa alkuviikkoa kaikille!
maanantai 20. heinäkuuta 2015
Rentoutumista
Nautin toisesta vapaapäivästä viime viikolla ulkona lueskellen. Aluksi yritin olla ihanan lämmittävässä auringossa mutta loppujen lopuksi siinä oli niin tukahduttavan kuuma, että siirryin varjoon lukemaan. Ostin pari päivää sitten suolasuihkeen hiuksille, koska olen jo pitkään halunnut päästä kokeilemaan sitä. Olen nyt muutaman kerran ehtinyt kokeilemaan sitä ja täytyy sanoa, että suolasuihke vaikuttaa kyllä hyvältä keksinnöltä. Olen saanut ohuisiin ja hentoihin hiuksiini edes vähän pitoa sillä ja olen aika varma, että suolasuihkeesta tulee toinen luottotuotteeni kuivashamppoon rinnalle.
keskiviikko 15. heinäkuuta 2015
Lämmin kesäpäivä
Moikka! Eilen oli ihanan kesäinen sää ja oli mukavaa olla pitkästä aikaa kunnolla ulkona. Kerrankin sattui vielä vapaapäivä niin, että ehti tästä säästä nauttiakkin. Kävin ystäväni kanssa Gringos Locosissa syömässä herkullista ruokaa ja sitten kävelimme satamaan nauttimaan ulkoilmasta. Olen tottunut nyt kesälläkin pitämään aina nahkatakkia, koska on ollut niin viileä kesä ja eilen olin koko päivän nahkatakissa, vaikka olisi varmasti myös pärjännyt ilmakin.
Tämä päivä on mennyt toisesta lämpimästä kesäpäivästä (ja vapaapäivästä) nauttien ja ulkona loikoillen. Hyvää kesäpäivän jatkoa kaikille!
tiistai 14. heinäkuuta 2015
ENSIMMÄINEN
Moikka! Aattelin heti alkuun kertoa hieman itsestäni eli nimeni on Milla, kuten blogin nimestäkin voi jo päätellä. Olen parikymmpinen naisenalku ja vietän parhaillaan toista välivuotta. Ensimmäinen välivuosi kului töitä tehdessä sekä matkustellessa ja tällä hetkellä pähkäilen kovasti mitä suunnitelmia keksisin toiselle välivuodelle. Blogini tulee pitämään sisällään yleistä höpinää elämästäni sekä pohdintoja liittyen välivuoteen ja opiskeluun. Tervetuloa seuraamaan blogiani!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)