Näin tänään pitkästä aikaa hyvää ystävääni, kun kävimme valokuvailemassa ihanan syksyisissä maisemissa. Ulkona on jo todella kylmä mutta toisaalta on ihanaa, kun voi kaivaa kaapista päälle kaikki lämpimät neuleet ja villatakit. Kuvissa näkyy myös uusin ostokseni eli Louis Vuittonin laukku. Mutta nyt niihin kuviin!
Nyt tuntuu taas, että elämä on pikkuhiljaa järjestyksessä, koska välivuoden suunnitelmat ovat nyt selvinneet. Välivuoden suunnitelmista kerron erikseen toisessa postauksessa myöhemmin. Täytyy vielä hehkuttaa viime aikojen säätä, sillä syksy on tähän asti ollut ihan yllättävän sateeton ja aurinkokin on lämmittänyt ihanasti. Mukavaa päivänjatkoa kaikille!
Milla
torstai 8. lokakuuta 2015
sunnuntai 6. syyskuuta 2015
BERLIINI
No nyt on Berliinin reissu ohi ja olen saanut kotiuduttua. Matka meni todella hyvin ja säätkin suosivat meitä. Joinakin päivinä oli todella kuuma mutta onneksi sattui myös muutama vähän viileämpikin päivä niin jaksoi paremmin ulkona liikkua. Ajattelin kertoa ihan päiväkohtaisesti reissusta.
Lähdin siis vanhempieni kanssa lauantai-aamuna ajamaan kohti Helsinki-Vantaan lentokenttää, koska lento lähti n. klo 17. Ensimmäisenä iltana emme ehtineet tehdä oikein mitään ihmeellistä, vaan menimme hotellille sekä kävimme syömässä. Loppuilta kuluikin hotellihuoneessa fiilistellessä.
Sunnuntaina kaikki olivatkin virkeitä ja aamupalan jälkee lähdimme metrolla kohti Alexanderplatzia. Berliinissä oli sunnuntaina lähes kaikki kaupat kiinni ja ihmisiäkään ei ollut liikkeellä yhtä paljon kuin muina päivinä. Kävimme torilla kiertelemässä ja katselimme ympärillemme. Sunnuntaina oli todella kuuma päivä, koska lämmintä oli yli 30 astetta. Kävimme myös jokilaivaristeilyllä, josta näki hienosti kaupunkia. Yövyimme koko matkan Kurfürstendammin Scandic-hotellissa, johon olin itse ainakin hyvin tyytyväinen. Loput sunnuntaista vietimmekin Kurfürstendammissa.
Koko maanantaipäivä kului oikeastaan shoppaillessa, joten maanantaista ei ole erityisemmin kerrottavaa. Aion esitellä ostokset kokonaan toisessa postauksessa.
Ylläolevassa kuvassa näkyy Berliinin televisiotorni, josta olisi varmasti hienot näköalat mutta meiltä jäi tällä kertaa käymättä tuolla.
Tiistaina kävimme eläintarhassa (Zoologischer Garten Berlin), joka olikin ihan kävelymatkan päässä hotelliltamme. Tiistaille sattui sopivasti hieman viileämpi päivä ja eläimetkin olivat virkeitä. Eläintarha oli todella iso ja siellä kuluikin ihan helposti viisi tuntia. Näin ensimmäistä kertaa elämässäni siellä esimerkiksi norsuja ja kirahveja. Eläintarhassa pääsi näkemään eläimet tosi hyvin, sillä useasti eläinten ja ihmisten välissä oli vain aita sekä vallihauta eikä ollenkaa lasia. Ehdimme käydä vielä tiistain aikana katsomassa jäljellä olevaa Berliinin muuria.
Keskiviikkona kiertelimme ja kävelimme pitkin Berliiniä sekä samalla kävimme vielä hieman shoppailemassa. Reissusta alkaa olla jo pari viikkoa aikaa enkä muista enää ihan tarkalleen, että mitä teimme keskiviikkona. :D
Torstaina kävimme katsomassa Brandenburgin portin, Holokaustin muistomerkin sekä Checkpoint Charlien. Ihastelimme vielä viimeisenä kokonaisena päivänä maisemia ja nautimme tunnelmasta.
Jäljellä olevaa Berliinin muuria löysimme kahdesta eri paikasta ja ylläolevassa kuvassa näkyy toinen pätkä, jonka löysimme.
Perjantaina emme ehtineet tekemään muuta kuin raahautua lentokentälle ja palata takaisin Suomeen. Tykkäsin todella paljon Berliinistä ja lähtisin sinne vielä joskus mieluusti uudelleen. Pakko sanoa vielä tähän loppuun aiheesta poiketen, että menipäs elokuu nopeasti! Vaikea uskoa, että kesä on jo ohi. Mutta nyt kuitekin toivotan hyvää sunnuntaita!

perjantai 14. elokuuta 2015
Kiireinen viikko
Huh onpas tää viikko mennyt nopeasti! Olen ollut koko ajan menossa ja siksi en ole ehtinyt edes blogia päivittämään. Viime viikonloppuna näin erästä ystävää pitkästä aikaa ja oli kyllä ihana viikonloppu! Vaihdoimme kuulumisia ja herkuttelimme hyvällä ruualla. Tämä viikko on kulunut pakkaillessa ja asioita järjestellessä. Nyt olen saanut jonkinlaista suunnitelmaa kehiteltyä välivuodeksi mutta kerron siitä enemmän kunhan kaikki on varmaa.
Keksin keskiviikkona vihdoin, että mitä tekisin hiuksilleni ja varasin kampaaja-ajan heti seuraavalle päivälle. En ole ehtinyt ottaa vielä kuvia uusista hiuksista mutta esittelen ne kunhan tulen reissusta kotiin. Huomenna olisi edessä lähtö Berliiniin, joten viikkoon ei tule uusia postauksia, koska en viitsi raahata tietokonetta reissuun mukaan. Matkan jälkeen aion tehdä ainakin yhden postauksen reissusta ja esitellä uudet hiukset! :) Nyt tuli valitettavasti kuvaton postaus mutta halusin tulla vähän kertomaan kuulumisia tänne blogin puolelle.

torstai 6. elokuuta 2015
Miniloma Tampereella
Moikka! Alkuviikko lähti käyntiin Tampereella, jossa vierähtikin kivasti pari päivää. Samalla reissulla kävin myös hammaslääkärissä mutta siihen ei onneksi mennyt paljon aikaa. Kerrankin säät sattuivat kohdilleen ja aurinko paistoi koko ajan ja ulkona oli ihanan lämmintä! Kiertelin kaupungilla jonkin verran mutta hillitsin itseni enkä ostanut oikein mitään, koska ensi viikolla olisi tiedossa reissu Berliiniin. Oli ihanaa kerrankin vaan rauhassa kierrellä ja katsella sekä istuskella puistoissa nauttimasta kesästä. Kamera jäi valitettavasti kotiin ja räpsin kännykällä vain muutaman hassun kuvan.
sunnuntai 26. heinäkuuta 2015
Liikaa ajateltavaa
Hups, ehti tulla jo parin päivän hiljaisuus tänne blogin puolelle. Olen miettinyt lähipäivinä pääni puhki, mitä tekisin seuraavan vuoden. En ole vielä saanut selvyyttä mihinkään eikä minulla vielä ole kunnon suunnitelmaa ensi vuodelle. Ensimmäisen välivuoden pidin tarkoituksella ja tiesin tarkalleen, mitä tekisin ensimmäisen välivuoden mutta nyt on aika kehitellä uusi suunnitelma. Kerron tänne blogiin lisää kunhan saan itsekkin jonkin järkevän suunnitelman kehiteltyä. Onneksi tiedän jo minne aion ensi vuonna pyrkiä, joten sitä ei tarvitse enää pähkäillä. Ja elokuussa olisi tiedossa viikon kaupunkiloma mutta siitä sitten lisää myöhemmin. ;)
Ylläoleva kuva on eiliseltä ja kännykällä otettu, koska en ole oikein jaksanut tällä viikolla kameraa kantaa mukana. Oli ihana päästä nauttimaan ilta-auringosta ja lämpimästä säästä. Auringon laskettua oli kyllä pakko lähteä äkkiä pois, koska paikalle tuli "muutama" itikka... Siinä olikin kuulumiset tällä kertaa, joten hyvää sunnuntai-iltaa!

tiistai 21. heinäkuuta 2015
Pyöräilyä ja keksejä
Kaivoin pitkästä aikaa pyörän esiin ja päätin pyöräillä kauppaan, koska teki niin hirveästi mieli keksejä. Muistin vasta vähän aikaa sitten, että kaapin perukoille oli unohtunut uudet Converset ja laukku. Onneksi kuitenkin muistui mieleen niidenkin olemassaolo niin saa nekin nyt kesällä käyttöön!
Olen jo pitkään halunnut kokeilla Maraboun Homestyle Cookies -keksejä ja tänään päädyinkin ostamaan niitä. Aluksi epäilytti hieman, että voivatko keksit olla keskeltä pehmeitä, mutta muutaman sekunnin mikrolämmityksen jälkeen keksit olivat reunoilta rapeita ja keskeltä ihanan pehmeitä. Ja tietenkin lämpimiä, ihan kuin vastapaistetut keksit! Olin todella positiivisesti yllättynyt ja varmasti tulen ostamaan kyseisiä keksejä vielä joskus uudelleen.
Tältä keksit näyttivät ennen mikroa ja mikron jälkeen ulkonäkö oli hyvin samanlainen. Keksit olivat vain lämpöisiä ja pehmeitä. Mutta se siitä keksihehkutuksesta, mukavaa alkuviikkoa kaikille!
maanantai 20. heinäkuuta 2015
Rentoutumista
Nautin toisesta vapaapäivästä viime viikolla ulkona lueskellen. Aluksi yritin olla ihanan lämmittävässä auringossa mutta loppujen lopuksi siinä oli niin tukahduttavan kuuma, että siirryin varjoon lukemaan. Ostin pari päivää sitten suolasuihkeen hiuksille, koska olen jo pitkään halunnut päästä kokeilemaan sitä. Olen nyt muutaman kerran ehtinyt kokeilemaan sitä ja täytyy sanoa, että suolasuihke vaikuttaa kyllä hyvältä keksinnöltä. Olen saanut ohuisiin ja hentoihin hiuksiini edes vähän pitoa sillä ja olen aika varma, että suolasuihkeesta tulee toinen luottotuotteeni kuivashamppoon rinnalle.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)